Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Filosofia

…sillä ihmetys on filosofille tuttu tunne, ja filosofia alkaa ihmettelystä

- Platon, Theatetus

Minkälaista on hyvä elämä? Onko valehtelu aina väärin? Minkälainen reilu ja oikeudenmukainen yhteiskunta? Entä oletko koskaan miettinyt, mikä oikein on totta ja minkälainen maailma todella on? Esimerkiksi tällaisia kysymyksiä pohdimme filosofiassa ja haemme niihin vastauksia.

Koska filosofian keskeisenä tavoitteen on opiskelijan järkiperäisen, käsitteellisen, kyseenalaistavan ja perusteita etsivän ajattelun kehittäminen. Filosofian opiskelu tukee monipuolisesti myös muiden oppiaineiden opiskelua ja niissä menestymistä. Samasta syystä filosofian opiskelu myös antaa valmiuksia alati muuttuvassa maailmassa ja monimutkaistuvassa työelämässä toimimiseen

  • Pakolliset opintojaksot

    FI1 Johdatus filosofiseen ajatteluun (2 op), 1. vsk.

    Opintojakson tarkoituksena on tutustuttaa opiskelijat filosofiaan ja filosofiseen ajatteluun. Opintojakson
    aikana harjoitellaan loogista ja pätevää päättelyä sekä hyvän argumentaation perusteita ja tutustutaan
    joihinkin tietoon ja todellisuuteen liittyviin filosofian peruskysymyksiin.

  • Pakolliset opintojaksot

    FI2 Etiikka (2 op), 2. vsk.

    Opintojakson keskeisenä sisältönä ovat erilaiset hyvää ja pahaa sekä oikeaa ja väärää koskevat näkökulmat.
    Opintojakson aikana käsitellään erilaisia tapoja lähestyä hyvän ja oikean toiminnan perusteita sekä
    kysymystä hyvästä elämästä. Vaikka opintojakson peruslähtökohta on filosofiassa, opintojakson aiheita
    pyritään lähestymään arkielämän ja siihen liittyvien kysymysten kautta.

  • Valtakunnalliset valinnaiset opintojaksot

    FI3 Yhteiskuntafilosofia (2 op), 2.-3. vsk.

    Opintojakson aikana tutustutaan erilaisiin filosofisiin käsityksiin yhteiskunnasta sekä poliittisen filosofian
    peruskäsitteisiin ja näkökulmiin. Opintojakson keskeisinä sisältöinä ovat vapauteen, tasa-arvoon,
    oikeudenmukaisuuteen sekä yhteiskunnalliseen vallankäyttöön liittyvät kysymykset sekä erilaiset poliittiset
    ideologiat ja niiden käsitys hyvästä yhteiskunnasta.

  • Valtakunnalliset valinnaiset opintojaksot

    FI4 Totuus (2 op), 2.-3.vsk

    Opintojakson aikana tutustutaan ensimmäistä opintojaksoa perusteellisemmin ja aiheita syventäen
    teoreettisen filosofian näkökulmiin tiedosta, todellisuudesta sekä tieteestä ja sen luonteesta.