Hyppää sisältöön
Kuvituskuva teksti rules

Poissaolot ja niiden selvittäminen

Opiskelijalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta. Opetuksen ja muiden opiskelijoiden häiriöttömän opiskelun takaamiseksi opiskelijan tulee saapua oppitunneille ajoissa. Myöhästymistapauksissa opettajalla on oikeus olla päästämättä opiskelijaa oppitunnille kuuntelukokeen tai tuntikuulustelun aikana tai jos myöhästyminen opettajan arvion mukaan muuten häiritsisi oppituntia huomattavasti.

Lukiolain 30 § mukaan opiskelijalla on velvollisuus osallistua opetukseen, jollei hänen poissaololleen ole perusteltua syytä. Lisäksi opiskelijan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Pätevän syyn nojalla opiskelija voi anoa lupaa koulusta poissa olemiseen. Hyväksytty poissaolon syy on etukäteen myönnetty lupa. Koronaepidemiasta johtuvat poissaolot, joko oma sairastuminen tai karanteeniin joutuminen, eivät johda kurssin keskeytymiseen.

Luvan poissaololle voi antaa:

• kesken koulupäivän terveydenhoitaja tai aineenopettaja/ryhmänohjaaja,

• yksittäiseksi oppitunniksi kyseisen aineen opettaja,

• enintään viideksi koulupäiväksi ryhmänohjaaja,

• viikkoa pidemmäksi ajaksi apulaisrehtori,

• vaihto-opiskeluvuodeksi, pitkäaikaisen sairastumisen tai sosiaalisen syiden vuoksi rehtori.

Luvan myöntämisen ehtona on opiskelijan opintomenestys ja aktiivinen osallistuminen opetukseen. Myönnettyjen poissaolojen vuoksi opiskelijalle ei anneta tukiopetusta tai korvaavia koejärjestelyitä. Tämä koskee myös matkustamisesta mahdollisesti johtuvaa karanteeniaaikaa. Opettaja voi vaatia opiskelijan poissaolot korvattaviksi määräämänsä aikataulun puitteissa.

Poissaolojen selvittäminen

Alle 18-vuotiaan poissaolot selvittää huoltaja. Poissaoloselvitykset tulee välittömästi. Huoltaja voi ilmoittaa sairauspoissaolosta sairauspäivänä klo 12.00 mennessä Wilmassa. Wilman huoltajatunnukset voidaan pitää voimassa myös 18 vuotta täyttäneiden kohdalla poissaolojen selvittämistä ja opintojen seuraamista varten, mikäli opiskelija antaa siihen luvan. 18 vuotta täyttänyt opiskelija voi selittää äkilliset sairastumisensa itse Wilmassa. Sairauspoissaolon jatkuessa yli kolme päivää opiskelijan huoltajan tai 18 vuotta täyttäneen opiskelijan on oltava yhteydessä ryhmänohjaajaan. Muihin poissaoloihin 18 vuotta täyttäneenkin tulee aina anoa etukäteen lupa.

Poissaolot arviointiviikolla

Jos opiskelijalle on myönnetty vapautus opinnoista arviointi viikolle, hän menettää yhden koekerran. Jos opiskelija sairastuu arviointi viikolla, huoltaja ilmoittaa sairastumisesta opettajalle ennen kokeen alkua.

Opintojen keskeytyminen

Viides poissaolokerta samalta kurssilta/opintojaksolta johtaa kurssisuorituksen keskeyttämiseen, koska opettajalla ei ole riittävästi edellytyksiä arvioida opiskelusuoritusta koko kurssin/opintojakson osalta. Tästä voidaan poiketa vain, jos kaikkiin poissaoloihin on erityisen painava syy. Koulun tehtävien (kuten opiskelijakunnan hallituksen tehtävien hoito, tutortoiminta tai koulun joukkueiden pelit) hoitaminen ei kerrytä kurssin/opintojakson keskeyttävien poissaolojen määrää.

Kaikki poissaolot tulee olla selvitettyinä ennen arviointi päivää. Jos opiskelijalla on selvittämättömiä poissaoloja, hänellä ei ole oikeutta osallistua arviointi päivään, vaan kurssi/opintojakso keskeytyy. Myös kaikki kurssien/opintojaksojen osasuoritukset tulee olla suoritettu ennen arviointi päivään osallistumista, ellei opettajan kanssa ole toisin sovittu. Poissaolot ja myöhästymiset vaikuttavat opintosuorituksen arvosanaan.

Kukin opettaja selvittää opiskelijoille jokaisen kurssin/opintojakson alussa nämä poissaoloja ja niiden selvittämistä koskevat ohjeet.