Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kuvituskuva teksti rules

Järjestyssäännöt

A. Järjestyssääntöjen tavoitteet

Sääntöjen tavoitteena on viihtyisä, turvallinen ja rauhallinen kouluyhteisö. Jokainen on vastuussa yhteisölle sääntöjen noudattamisesta.

B. Koulualue ja kouluaika

Koulun alue on koulutilat, koulun tontti ja tonttiin rajoittuvat katuosuudet. Kouluajaksi katsotaan työsuunnitelman mukainen työaika sekä kaikki koulun järjestämät tilaisuudet koulussa tai koulun ulkopuolella. Kulkuvälineet on säilytettävä niille osoitetuilla paikoilla niin, että kulku pihoille ja koulurakennuksen oville ei esty. Koulupäivän aikana opiskelijalla on lupa poistua koulualueelta nk. vapaatunneilla.

C. Päivittäinen työskentely

Oppitunnit alkavat ja päättyvät täsmällisesti koulun ohjelman mukaisesti. Oppitunneilla älylaitteita voidaan käyttää vain opettajan ohjeiden mukaan. Jos opiskelija ei noudata ohjeita, hänet voidaan poistaa oppitunnilta. Opettaja ja opiskelijat huolehtivat, että opetustila on siisti oppitunnin päättyessä. Kouluyhteisön jäsenet omalta osaltaan vastaavat koulualueen siisteydestä ja viihtyisyydestä. Koulun omaisuutta on käsiteltävä huolellisesti.

D. Vapaa-ajan toiminta

Koulun tiloissa tapahtuvassa vapaa-ajan toiminnassa tulee noudattaa koulun järjestyssääntöjä.  Järjestävä yhteisö vastaa omasta tilaisuudestaan.

E. Tupakointija päihteet

Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana, koulualueella ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa.  Alkoholin ja muiden huumaavien aineiden tuominen koulun alueelle ja koulun järjestämiin tilaisuuksiin on kielletty. Säännön rikkomisesta seuraa kirjallinen varoitus tai määräaikainen koulusta erottaminen.

F. Vilppi ja vilpin yritys

Vilpillinen toiminta koetilaisuuksissa tai itsenäisessä työskentelyssä, kuten tutkielman tai esitelmän valmistelemisessa, voi johtaa kurssin hylkäämiseen (kurssiarvosana K). Asia saatetaan opettajakunnan ja huoltajien tietoon.

G. Oikeus ottaa haltuun esineitä tai aineita

Kouluun ei saa tuoda eikä pitää työpäivän aikana hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on laissa kielletty ja jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta. Rehtorilla ja opettajilla on oikeus ottaa työpäivän aikana tällainen esine tai aine opiskelijalta.

H. Muut määräykset

Niissä asioissa, joita ei järjestyssäännöissä erikseen mainita, noudatetaan lukiota koskevia säännöksiä ja määräyksiä.